keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Pannulappuja

Tänään tuli aamulla ennen kouluun lähtöä tehtyä parit patalaput. Idean ja ohjeen lainasin tuttavani blogista, joka löytynee tästä. Ohje on yksinkertainen, joskin en itse ihan orjallisesti noudattanut sitä vaan lisäilin silmukoita sen mukaan kun hyvältä tuntuu, varsinkin kun tässä työssä niiden määrällä ei ole väliä. 

1. kerros: Virkkaa 3 kjs ja sulje se renkaaksi ps:lla. Virkkaa renkaaseen 8ks.
2. kerros: Virkkaa jokaiseen s:aan 2 ks.3. kerros: 2 ks joka toiseen s:aan.4. kerros: Välikerros ilman lisäyksiä.5. kerros: 2 ks joka kolmanteen s:aan.
6. kerros: Välikerros.7. kerros: 2 ks joka neljänteen s:aan.
Lopuksi voi viellä virkata ketjusilmukoista ripustuslenkin. Ja tämä ohje siis lainattu em. blogista. 



Minun pikku opiskelijan keittiö on nyt somistettu virkatuilla pannulapuilla, jotka tein siis ratas-maton jämä langoista. Ratas-matto vilahtelee ylläolevissa kuvissa ja siitä enemmän aikaisemmassa postauksessani.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Rautalangasta

Uudesta harrastuksesta inspiroituneena ryhdyin googlettamaan erilaisia askarteluohjeita ja blogeja Tällä kertaa päädyin Tuulia desing nimiseen blogiin, josta poimin pari ideaa, joita nyt olen pikku hiljaa ruvennut työstämään. Ensimmäisenä innostuin rautalanka-askartelusta. Halpaa, helppoa.... ja saa jotain ihan kivannäköstä aikaiseksi.


Malli









Tarvitset vain pari puolaa 0,6mm paksuista, ja 10m 1,2 paksuista rautalankaa. Helmet koristeluun sain hajoittamalla pari vanhaa rannekorua.Tarkemmat ohjeet tästä, lopputuloksena ihan kiva elämänpuu :)




JA VALMIS tuotos.

Tuulin blogissa oli myös ohjeet kynttilänjalan valamiseen sementistä. Pakko kokeilla, mutta ehkä se menee sinne kesälle, niin saa rauhassa sotata ulkona ja sementit kuivua. 

VIuh! Kuulemiin 






torstai 30. tammikuuta 2014

Virkkaaminen

Viime vuoden agenda oli aloittaa jokin harrastus. Totuushan on etten aloittanut, mutta tänä vuonna olen ehkä saattanut keksiä itselleni sellaisen, nimittäin askartelu. Koska olen ihminen joka kyllästyy helposti on askartelu mun juttu, sillä joka kerta voi tehdä jotain uutta. Vuosi on siis aloitettu virkkaamalla. Hurahdin virkkaamiseen kerta rytäkällä, se on helppoa hyvää ajan vietettä ja lisäksi voi saada aikaan ihan oikeasti jotain hyödyllistä. Tähän mennessä olen virkannut koreja, patalappuja ja yhden maton trikookuteesta.


Ihanaa ihanempi lankamaailma <3 yritä siinä sitte valita mitä ottais




Kahva koriin muodostuu virkkaamalla ketjusilmukoihin puolipylväitä.





Onhan tuo mattonyt kieltämättä vähän vänkyrä, mutta sen pistän trikookuteen solmujen ja epätasasuudeen piikkin. Ratas maton ohjeet löydät täältä. Yläpuolella näkyvät karvasukat ovat muuten kohtalokkaat, yhtenä päivänä viime viikolla tipuin pesukoneen päältä kun olivat vähän luikkaat...

Loppun vielä kuva talvisesta kuopiosta!






keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Mitäkö kuuluu?

Mitä kuulu minulle ja minun blogille. No en kerro siitä kerron mitä kuulu juontotielle, tänne suomen kulttuurin kehtoon.

Eilen tuli katsottua Pasilaa, joka on muuten parasta viihdettä ja ainut ohjelma jota voi katsoa jos ketuttaa. Jakson nimi oli ikuinen liekki ja se kertoi tuhopolttajista.
Illalla katsoin sarjaa nimeltä 112, jossa kerrottiin roskakatoksen sytyttelijöistä ja menin nukkumaan. Aamulla menin kouluun, matkalla ihmettelin roskakatoksen vieressä olevaa palanutta kasa . Illalla tajusin, että eilen oli päivä jolloin paloi.

Sitä edellis päivänä kuuntelin Pharrel Williamsin - Happy biisiä kunnes kuulin naapuristani kirkunaa. Asetuin oveni taakse, raotin postiluukkua ja kuuntelin hengittämättä. "Ai ai sattuu, päästä irti" 
Hetken päästä hiljeni, ja käytävän valot sammuivat. Siellä alkoholin marinoimat suomalaiset kännipäät hakkaavaat vaimojaan.

Tovi sitten olin tulossa ystäväni kanssa kotiin. Jo alaovella huomasin kännisen juopon katkun ja mainitsinkin asiasta. Kaksi kerrosta ylempänä makoi tetson hattuinen kaveri, joka myöhemmin haettiin poliisiautolla. Suomen poliisi on kovin neuvokas, haiseva kasa saatiin auton perälle lainaamalla naapurin aunen rollaattoria. miksipä ei?

Mitä tänään? Mitä ensiviikolla? Tilastojen perusteella seuraavan 7 päivän aikana tulen näkemään taloni edessä yhden poliisi auton, yhden ambulanssin ja hangessa persepystyssä makaavia juoppoja monta.

perjantai 27. syyskuuta 2013

niin voi joskus käydä.

Virheitä joita olen tehnyt ja joita sinun ei tulisi tehdä:


  1. Älä ole poikaystävääsi parempi
  • urheilussa
  • pleikkaripeleissä
  • kitaran soitossa
  • kalastuksessa
  • How I met your mother fani
  • Homer Simpson fani
  • Uuno Turhapuro fani
  • jääkiekko/jalkapallo tietäjä
  • auto tietäjä
  • historia tietäjä
  • popeda fani (erityisesti tuo ihana kipale ukkometso saattaa olla rakkaasi arka paikka)
,koska kaikki edellä mainitut johtavat eroon suorasti tai epäsuorasti.

 2. Älä unohda, että pyörässäsi on myös käsijarru (mikäli sinulla sellainen on), jos ketjusi lähtevät irti. Minä unohdin.

 3. Älä ota jouluruoka pöydässä sitä vaalenpunaista houkuttelevaa rosolli kastiketta, sillä se maistuu P-A-H-A-L-LE


 4. Älä osta euroshopperin opiskelijabudjettiin sopivaa lonkeroa, koska ES pärisee...... oikeastaan syy sama kuin edellämainitussa



5. Älä leikkaa hiuksiasi lyhyeksi, värjää punaiseksi ja sitten lihoa 5kg

itkeäkkö vaiko nauraa. Näköjään tollon nauratti, ei enää.


6. Älä pieraise valkoisella sohvalla
7. Älä laske painoindeksiä
8.  Älä synny naiseksi, koska mm kohta 5. on miehen suusta ok, mutta minun sanoessani sen joutuvat lukijat  tuntemaan myötähäpeää
9.  Älä synny loppuvuodesta ja täten huomaa jääneesi kello 11 yksin kun muut lähtivät baariin,  tee ikuisesti katkera
10. Älä aloita soittamaan viulua, perheesi, opettajasi ja kaikkein tärkein sinä itse kärsit
11. Älä muuta neulamäkeen, taikka  550 km päähän perheestäsi
12. Älä kommentoi ystäväsi kulmakarvoja

vaan yritä ymmärtää <3

13. Älä kysy vaihto-oppilaalta miksi hän valitsi tulla suomeen
14. Älä revi paidastasi pesulappua käsin, hae sakset
15. Älä tuijjotta bussipysäkin juoppoa
16. Älä anna yli 60- vuotiaan tehdä vanhojentanssikampaustasi

=ysäri otsis BADAAAAMMM

17. Älä aloita liian myöhään lukemaan FATO:a
18. Älä unohda, että webbisi on päällä
19. Älä pue paitaa bileisiin, joka näytti kotona hyvältä peilin edessä laihistaessasi. Totuus voi olla karu, kun ystäväsi merkitsee sinut fb kuvaan.
2O. Älä ota tosissasi tämän blogin tuotoksia.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Pöö

Opintotuet rapsahti tilille. Muutin Uutenkaupunkiin kesäksi. Jätin vanhaa taakse, löysin uutta. Kaikki tapahtui todellakin kuten aavistinki, yllättäen, nopeasti, räjähtäen. En ole kerennyt pysähtyä, enkä edes halua. Tiedän, että ihan aidosti oikeasti olen taas iloinen, iloisempi paljon mitä olin,  olen ELOSSA! Mutta pelkään enemmän kuin ikinä, ja samaan aikaan tahdon kaiken, ihan kaiken. fIILIS on kuin kiihtyvällä veturilla jonka edessä häämöttää tiiliseinä, nyt vaan sitte peukkuja pystyyn että vr:n henkilökunta on kerennyt purkamaan edessä tönöttävän hökkelin.

Olen viihtynyt töissä ja hyvin! Tänään esittäessäni työkavereilleni miten sipuleita istutetaan kyykyssä pomppien, housuni repesivät pyllystä. Onneksi työpäivänä oli minuuttiavaille valmis ja kuten fiksut työkaverinikin totesivat minulla on lyhyt työmatka (20m), kunnes töistä lähdettyäni tajuan, että avaimeni jäivät aamun tuiskeessa kotiin lukkojen taakse ja ainut vaihtuehto seuraavaksi on kävellä osuuspankkiin lainaaman avaimia mutsilta. Oikeaastaan kaiken tämän jälkeen mikään muu ei koko tapahtuma sarjassa jäänyt ihmetyttämään minua ( Ehkä siksi, että kyseiset sattumat ovat arkipäivää minulle) kuin se, että eikö oikeasti kenenkään muun mielestä ole hauskaa kun pöksyt ratkeavat takapuolesta. Minä nauroin ennen housujen ratkeamista. Nauroin kun housuni ratkesivat. Nauroin kuin tajusin housuni ratkenneen. Nauroin kippurassa housujen ratkeamista 10 min työpaikan lattialla, ja kun viimein hengähdin nauroin uudelleen kun näin itseni peilistä työpaikan takahuoneessa. Nauroin kun viimein sain lähdettyä töistä. Nauroin nauramista. Nauroin kuin ajattelin ihmisten ilmeitä pankissa, nauroin kuin ajattelin äitini ilmettä. Nauroin kuin viritin puuvilla takkia perseeni suojaksi. Nauroin kuin soitin puhelun "Arvaa mitä mulle tapahtu". Nauroin kun pääsin kotiin. Kun viimein en enää jaksanut nauraa koko aikaisesti, purskahtelin. Purskahtelin kun tein leipää "housuni repesivät ajatusta". Purskahdin kun olin suihkussa "housuni repesivät ajatusta". Purskahdin kun mietin työtovereideni vaivautuneita ilmeitä kun housuni repesivät, vaikka kyse oli minun housuista. Purskahdin kun olin vessassa asioilla. Purskahtelen kun kirjoitatan tätä viestiä. Mutta kukaan ei työpaikallani näyttänyt ymmärtävän miksi minulla oli hauskaa kun housuni repesivät. "HEI KATO, MUN HOUSUT". Yksi työtovereistani näytti jopa enemmän vaivaantuneelta tapahtumasta kuin huvittuneelta. Teki mieli huutaa HEI SAA NAURAA NE OLI MUN PÖKSYT. Ehkäpä kenties kyseisellä henkilöllä oli traumaattisia kokemuksia omien housujensa repeämisestä, kuka tietää.



keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

vihaan sua sua sua ja sua ja sua

vihaan: koiran paskoja


vihaan: teinejä junissa

vihaan: terveellistä ruokaa


vihaan: pätkivää inthöööörnöttiä
vihaan: kun farmville jumittaa


vihaan: keskustelua aiheesta, mikä on ihmisen merkitys maanpäällä
vihaan: kun pakastimesta löytyy ranskalaisia mutta nugetit ovat loppu


Seeing a picture on facebook of your ex at a party having fun, the day after you broke up.



vihaan: lukionkirjoja jotka ostin ja joita kukaan ei ostanut minulta
vihaan: kun kuulen hyttysen, mutten näe sitä


vihaan: lakanaa joka ei pysy patjan ympärillä
vihaan: austin powersia


vihaan: onnellisia pariskuntia, jotka tekevät asian selväksi facebookissa



vihaan: polkimen ympärille kietotutuvia avonaisia kengännauhoja ja täten myös kengänauhoja jotka eivät voi pysyä nätisti solmulla

vihaan: raahautumista kauppaan ja etenkin sitä olotilaa kun tajuaa kassalla, että kukkaro jäi kotiin


vihaan: kun huomaan jonkun toisen syöneeni sen jääkapista mitä itse olin hela dagen suunnitellut syöväni päästyäni kotiin
vihaan: kun imuroidessani mattoa nahkani jäää imurin hienon teleskooppi varren väliin
vihaan: lyödä varpaani kynnykseen
vihaan: tunnetta jonka saan kun avaan pesukoneen luukun ja huomaan peseneeni vaatteiden kera pari paperia
vihaan: vessapaperin loppumista


vihaan: ruuan loppumista
vihaan: kuopion poliisit tv sarjan ohjelman loppumista
vihaan: vastaantulevia pyöräilijöitä, jotka pyöräilevat kadun väärällä puolella. *mä voin väistää* * mäkin voin väistää* molemmat väistävät samaan suuntaa......
vihaan: kun ihmiset luulevat minua usain boltiksi juostessani




vihaan: kun ymmärrän äidin olleen oikeassa
vihaan: kun löydän kaapista tonnikalapurkin mutten avaajaa
vihaan: miehiä jotka kertovat ulkonäköni erillaisuudesta meikittömänä päivänä